Jouluinen remppa
Joulu on aivan ihanaa aikaa, eikö totta! Joulumieli, kauniit valot, joulukirkko, aikaa perheen ja sukulaisten kanssa, lumi...tai sitten ei, ja toki joululahjat. Sekä niiden saaminen, mutta varsinkin antaminen. Eikä se ole vain korni sanonta, vaan se on oikeasti mahtavaa nähdä muiden ilmeet, kun he löytävät paketista jotain kauan toivomaansa tai jotain, mitä eivät ikinä arvanneet saavansa.
Ja juuri ennen joulua sain myös uudet hyllyni, joita pääsin kokoamaan ja täyttämään heti. Huone on nyt paljon siistimpi ja vaatteet helpommin otettavissa. Ja jo oli aikakin!!
Ja Anniina, Daniel, Nona... tämä on omistettu teille kaikille <3
Oletteko kuulleet brändistä Fossil?? Tämän laukun löysin outlet-kaupasta Saksasta ja minun oli pakko saada se. Tuliainen itselleni, jos niin voisi sanoa.
Sisko toi Englannista minulle luihuisen huivin HP-museosta. Olikohan se vihje??;)
Oletteko koskaan itkeneet avattuanne joululahjan? Minä tein sen taas tänä vuonna. Kun vanhemmat kyselivät, mitä joululahjatoiveita minulle olisi tälle vuodelle, mainitsin noin A4-listan lisäksi mallinuken. Se juolahti mieleeni, kun olin aikaisemmin sellaisen nähnyt Eurokankaassa myynnissä, ja ajattelin sen olevan ihana huoneeseeni. En kuitenkaan ikinä arvannut, että sellaisen oikeasti saisin. Ja vielä niin ihanan sellaisen!!! Kun avasin sitten pakettia, en yhtään arvannut mitä sieltä tulisi. Kun tajusin puolivälissä sitä ylös kiskoessani, itkin! Olen oikea itkupilli, oikeasti. Mutta hyvin iloinen sellainen.
Sille pitää vaan löytää huoneesta sopiva paikka.
Keräilen muovi- ja paperikasseja, ja lopulta niille löytyi sopiva käyttötarkoitus.
Korut ovat omissa kasseissaan helposti otettavissa ja järjestyksessä. Siskon idea, en saa viedä kunniaa. Mieli kyllä tekisi.
<3
Ei voi olla liikaa....nimittäin 17. Enkä ole todellakaan vielä valmis!!
Edessä on Ted Bakerin rannerengas <3 Hopeinen riipus H&M
Sain siskoiltani Michael Korsin upean punaisen mekon!! Se on ihanaa kun tuntevat minut niin hyvin.
Ensi vuodellekin tyyliä;)
Aika kuvaava lause, ainakin mitä minuun tulee.
Vielä huoneesta puuttuvat lasiovet, remppa ei ole vielä ohi. Vaikka eihän se oikeastaan koskaan ole, ainakin kun minä saan päättää. Aina on paranneltavaa. Ja onneksi niin!
xoxo
Hattuni alla
Jess! Nyt me päästään sun huoneeseen. ��
VastaaPoistaHihii <3 Joo tälleen virtuaalikierroksena ;D
PoistaMäki näin joskus ranskassa ihanan mallinuken ja oisin heti halunnu sen (:
VastaaPoistauskon!!:D ne on ihania, en tiedä miksen sitä aikasemmin tajunnu pyytää lahjaksi. Ranskasta sen tuominen voisi olla vähän vaikeaa... nyt tiedän, että aika ihania mallinukkeja saa myös suomesta...ilmeisesti!!:)
PoistaPUNANEN MICHAEL KORSIN MEKKO
VastaaPoistaOON NIIN KADE
Niii<3 mul on "kerää koko sarja Korsia" meneillään!!:D
PoistaLuihuisen huivi <3 ihanan näkönen sun huone ja kuin hieno toi mallinukke :)
VastaaPoistaTaru
Hehe joo:D kiitti tosi paljon!! <3 pari päivää sai rehkii sen kaa, käytävä huoneen edes oli ihan tukossa ku lähti ja tuli niin paljon uutta tavaraa, mutta kyllä kannatti! Vaikka itse sanonkin...;)
Poista