Ensirakkautta Padovassa
Tiesin googlaamanieni kuvien avulla, että Padova on kaunis vanha kaupunki. Ja olen ollut kerran aikaisemmin Venetsiassa todella lähellä Padovaa ja se oli jotain niin kaunista. Siksi osasin odottaa kaunista paikkaa, mutta eihän sitä todella voi kuvitella ennenkuin sen itse livenä näkee.
Padova on tämän vajaan viikon, jonka olen täällä ollut, kohdellut mua tosi hyvin. Olen tavannut mukavia ihmisiä, ruoka ja juomat, varsinkin pizza ja espressot ovat niin hyviä ja keli on ollut lähes 30 parhaimpina päivinä. Vaikka se alkaakin olla melkein liikaa tälle suomalaiselle, joka oli jo tottumassa alkavaan syksyyn ja kymmeneen asteeseen. No onpahan pakko shoppailla, että on tarpeeksi kesävaatteita sitten vaatekaapissa.
Tässä muutama eka kuva, jonka olen täällä ottanut. Lisää tulossa ja niin paljon!

Namii
Padovassa lähes kaikki liikkuvat pyörillä, koska autoilla kapeat kadut ovat vaikeita ja hitaita
Arrivederci
Linnea
Ihania kuvia!! Ihana Italia!! Ja ehottomasti lisää kuvia <3
VastaaPoistaMä todellakin laitan :) Kiitos!!
Poista