Vintage. Meet the future. And the other way around.
Kävin noin viikko sitten perjantaina Ritarikadun ja
Kirkkokadun kulmassa olleessa ystävämyynnissä. Merkkejä siellä
on muun muassa Kaffe ja Cream.Olen käynyt siellä aikaisemminkin ja löytänyt aina
jotain ihanaa ja vähän erilaista, eikä tämä kerta ollut poikkeus.
Olen parin viikon päästä karkaamassa Saksaan jouluostoksille, joten asetin itselleni hintarajan, jota en suostuisi ylittää. Sellainen ei todellakaan ole helppoa, varsinkin jos löytää monta vaatekappaleista, joista ei osaa valita parasta, mutta minäpä löysin. Kerta se on ensimmäinenkin.
Olen parin viikon päästä karkaamassa Saksaan jouluostoksille, joten asetin itselleni hintarajan, jota en suostuisi ylittää. Sellainen ei todellakaan ole helppoa, varsinkin jos löytää monta vaatekappaleista, joista ei osaa valita parasta, mutta minäpä löysin. Kerta se on ensimmäinenkin.
Jakku, jossa yhdistyy 20- ja 80-lukujen piirteitä. Sormus Glitter
Päätin ystävämyynnin ohessa käydä katsomassa Jasmin
Santasen uuden ”Labyrinth” malliston, kun kaverini Vilja vihjasi
minulle siitä. Mallisto oli näytillä LadyBohemia
Boutique/Showroomissa Rauhankadulla, eli aivan ystävämyynnin vieressä. Ei aikonut jättää
väliin tilaisuutta tutustua itse suunnittelijaan ja nähdä uutta
mallistoa livenä.
Tarkoitukseni oli Boutiqueen matkatessani vain käydä
esittäytymässä ja nähdä mallisto siellä omin silmin, mutta ei se
vierailu ihan sillä tavoin mennytkään. Onneksi!!
LadyBohemia Boutique on tyylikäs ja suloinen,
ranskalaisia uniikkiuutuuksia ja valittuja vintageaarteita
huokuva kauppa - pop-uppina vielä Jasmin Santasen omalla kokoelma!
Vastaanotto Jasmin Santaselta ja kaupan omistajalta Kaisu Haumontilta
oli niin lämmin, että minusta ei tuntunut, että tulin juuri tapaamaan
uusia ihmisiä, vaan kuin näkisin vanhoja tuttuja uudelleen. Vaikka
aluksi, ou boy, mua jännitti!!
Pääsin sovittamaan yhteen Jasminin uutuuksia, niitä yhdistelin
Kaisun vintageasusteisiin kuin aito malli! Oikeasti antaisin mitä vaan jonkinlaisesta fotogeenisyydestä, mutta
ei se kauheasti tahtia haitannut. Ja kaikki vaatteet, joita sovitin,
vievät varmasti ja ansaitusti kaiken huomion.
Vintage turkis ja Charles Joudanin vintagekengät
yhdistettynä Jasmin
Santasen uuteen puseroon ja hameeseen. Tyyli, joka
ei koskaan vanhene.
Pusero ja hame Jasmin Santanen, kengät LadyBohemia Boutique
Ihania, eikö totta?! :D Minulla ei aikoihin ollut
samanlaista fashion-fun ajanviettoa kuin sinä perjantaina. Enkö
olisi sieltä hevillä lähtenytkään, mutta pikkusiskoni odotteli
minua pian sulkeutuvassa ystävämyynnissä, joten oli aika sanoa
hyvästit.
Samanlainen Vintage-lover kuin minä? Käypä
katsomassa ja ihastumassa
osoitteessa http://ladybohemia.fi/
Ensi kertaan
Hattuni alla
Kiitos kauniista sanoistasi Linnea, ja tervetuloa uudestaan! Vaikka mitä ihanuuksia on tullut viimeisen viikon aikana...
VastaaPoistaPs. ostitko tuon fluffyroosan takin Cream/Kaffelta? Saisiko sitä nähdä ja vähän hipelöidä, näyttää jotenkin niin täydellisen... LadyBohemialta :)
Ihana kuulla, kun vaan saadaan päivät sopimaan, niin tulen mielelläni:)
PoistaTakki on Creamiltä ja tottakai, voin ottaa sen mukaan kun ensi kerralla nähdään!!